Yhtenäiskulttuurin murtumisesta on tullut pysyvää, ja yhteisten näkemysten rinnalla suomalaisilla on aiempaa enemmän ja isompia mielipide-eroja.

Suomalainen demokratia toimii ja voi hyvin. Eduskuntavaalien äänestysaktiivisuus nousi suomalaisten lähtiessä aktiivisesti liikkeelle, vaikuttamaan. Naisia valittiin ennätykselliset 92 ja naiset muodostavat eduskuntaryhmän enemmistön demareissa, vihreissä, vasemmistoliitossa ja kristillisdemokraateissa. Uusia edustajia valittiin kaikkiaan 83. Näimme muutosvaalit.

Punavihreä rintama eli SDP (+6), vihreät (+5-6) ja vasemmistoliitto (+4) kiistatta voitti vaalit. Yhden kaikkien aikojen torjuntavoitoista esitti puolestaan perussuomalaiset, joka onnistui täydellisen puolittumisen jälkeen nousemaan aiemmalle kannatustasolleen, jopa yhdellä edustajapaikalla parantaen. Hallituspuolueet hävisivät historiallisen paljon. Ja silti kokoomus voitti yhden lisäpaikan.

Näimme muutosvaalit

Yhtenäiskulttuurin murtumisesta on tullut pysyvää ja yhteisten näkemysten rinnalla suomalaisilla on aiempaa enemmän ja isompia mielipide-eroja. Kokonaisuutena tästä identiteettikirjosta johdettu entistä heterogeenisempi ja tasaisempi puoluekenttä johtaa nyt vaativiin hallitusneuvotteluihin, kun yhä suuremmalla joukolla puolueita on enemmän vaikutusvaltaa.

Mitä muutosvaalien tulos ja mahdollisesti pysyvä kulttuurinen muutos tarkoittaa edunvalvonnan näkökulmasta?

Ensinnäkin voidaan väittää, että elämme pysyvän epävakauden aikaa. Puolueiden välisten erojen kaventuessa ja puoluerakenteen tiivistyessä hallituksen työrauhajaksot voivat lyhentyä. Ponnistaen synnytettyä monipuoluehallitusta, jolla on vastassaan erittäin suuri oppositiopuolue, koetellaan ilman kuherruskuukautta.

Epävakaus edellyttää reagointiherkkyyttä ja edunvalvonnan jatkuvaa luonnetta. Yhtä lailla vaikuttamistyössä on puhuteltava aiempaa laajempaa ja uudistunutta joukkoa päättäjiä, kenties entistä enemmän viestejä räätälöiden. Yhä harvempi kysymys yhdistää laajasti puolueita, entistä useamman vahvasti niitä erottaessa.

Yhteiskunnan kehityksessä ja muuttuessa edunvalvonta on vahvasti kiinnitettävä muutokseen ja uudistamiseen. Vanhassa kiinni oleminen on jarrutuskamppailua, jolle on ehkä entistä vaikeampaa löytää laajaa tukea.

Kuluvan viikon jonkin asteista puolueiden ”työrauhaa” seuraa nopeasti julkinen substanssidebatti. Tulevan hallituksen agenda ja painopisteet ovat ruodinnassa sekä julkisuudessa että erityisesti puolueiden välisissä keskusteluissa. Tähän keskusteluun nousevat kuitenkin vain ns. ”kuumien korien” kysymykset. Suurin osa suomalaisia edunvalvojia puhuttelevia kysymyksiä ja tavoitteita etenee ilman merkittävää julkista ruodintaa.

Moni asia, josta ei puhuttu sanaakaan tenteissä, tulee muuttumaan. Puolueet johtavat valintoja omista ohjelmistaan sekä virkakunnan ja sidosryhmien näkemyksistä. Monen edunvalvojan yhdestoista hetki koittaa, kun ”alemman prioriteetin” substanssikorien asioita ratkotaan. Tuolloin on elintärkeää, että hedelmällistä vuorovaikutusta on harjoitettu ja oleelliset näkökulmat saateltu keskusteluun.

Tätä asioiden, henkilövalintojen ja politiikan linjojen synteesiä lähtevät nyt rakentamaan puolueet. Samalla testataan suomalaisten vahvuudeksi usein kutsuttua kykyä yhteistyöhön ja kompromisseihin. Isänmaan asia on lopulta kuitenkin liian suuri asia pelin politiikan välineeksi. Nyt on aika kääriä hihat suomalaisilta saadulla valtakirjalla.

Kirjoittaja: Arto J. Virtanen