Kolmannen kvartaalin tuloskaudella monilla sijoittajaviestinnän ammattilaisilla on jälleen pöydällään osavuosikatsaus – myös useilla meillä Hill+Knowlton Strategiesilla, sillä neuvomme asiakkaitamme muun muassa talousraportoinnissa.

Säännöllinen raportointi rytmittääkin vahvasti pörssiyhtiöiden vuotta vaatien samalla paljon avainhenkilöiden resursseja. Sijoittajasuhteiden vuosikello tikittää ja kaiken keskellä voi olla vaikea pysähtyä.

Sijoittajasuhteiden vuosikello tikittää ja kaiken keskellä voi olla vaikea pysähtyä.

Mutta onko osavuosikatsaus aina se sama vanha pohja, johon vain tuodaan viimeisimmät luvut? Välttämättä ei. Taloudellisia raportteja onkin suositeltavaa tarkastella tasaisin väliajoin kriittisestä näkökulmasta, kokonaisuutena. Kun raportit ovat selkeä jatkumo yhtiön sijoitustarinalle, on sekä itse yrityksen että sen sidosryhmien mahdollista saada niistä enemmän irti.

Kokosimme muutaman teeman avuksi tuleville raportointikierroksille.

1. Sisältö tuo esiin tarinan lukujen takana
Katsaus toimii läpivalaisuna yhtiön liiketoiminnan tilasta ja tuloksen rakentumisesta. Parhaimmillaan se linkittää kauden tapahtumat strategiaan, sen toteuttamiseen ja tavoitteisiin. Raportin sisällöistä kannattaa myös ottaa kaikki irti sijoittajaviestinnässä: esityksissä, verkkosivuilla, tilaisuuksissa, sosiaalisessa mediassa sekä vaikkapa videomuodossa.

2. Luettavuus ja visuaalisuus käsi kädessä
Vaikka talousraportoinnissa on hyvin tarkat raamit, myös ulkoasuun kannattaa panostaa. Materiaalit saavat parhaimmillaan paljonkin huomiota ja myös ne rakentavat yrityksen brändiä. Toteutuksen on toisaalta hyvä olla riittävän selkeä, jotta tieto löytyy helposti ja nopeasti.

3. Sulavasti maaliin
Jotta virheiden riski minimoidaan, on tärkeää, että raportointiprosessi kulkee sujuvasti eteenpäin, tiedonkeruusta julkaisuun saakka. Loppuun saakka hiotussa aikataulussa on kuitenkin oltava tilaa myös yllätyksille. Joskus työ takkuaa vain, koska intensiiviselle raportointikaudelle ei ole tarpeeksi resursseja. Myös julkaisupäivä kannattaa suunnitella hyvin – niin päivän ohjelman kuin esille nousevien teemojen ja kysymysten kannalta.

Meillä Hill+Knowlton Strategiesilla on rautainen osaaminen kaikissa yllämainituissa: oli kyse sitten talousraportoinnin yksityiskohtaisista vaatimuksista, sisällön kehittämisestä tai taloudellisten raporttien jalkauttamisesta eri kanaviin – tai koko prosessin läpiviennistä yhteistyössä asiakkaan kanssa.

Miten sinun yrityksesi talousraportointi saavuttaa sille asetetut tavoitteet? Ota yhteyttä niin keskustellaan lisää siitä, miten voimme kehittää talousviestintäänne.