Vaikka Korkeasaaren karhutkin jo heräilevät talviuniltaan, uni ja nukkuminen ovat päivän puheenaiheita. Valtaosa aikuisista ei nuku riittävästi, mistä aiheutuu monenlaista harmia, pahimmillaan vakavia sairauksia. Harvard Business Review’n mukaan yksi ihmisryhmä nukkuu muita enemmän. Johtajat! Mitä korkeammassa asemassa henkilö on, sitä paremmin hän nukkuu.

Tämänhän konsultti jo toki tiesikin. Kysyimme kollegoiltamme, mitkä hyvinvointiin liittyvät asiat ovat kuuminta hottia vuonna 2018. Ylivoimaisesti suurin osa hillarilaisista aikoo tänä vuonna nukkua ja liikkua enemmän.

Uneen ja lepoon panostaminen näkyy kaikkialla. Viime syksynä Helsingin Sanomat ennusti, että treenaajien nouseva trendi vuonna 2018 on juuri lepo. Jutun mukaan kovatehoiset treenit jatkavat suosiotaan, mutta lepo, rentoutuminen ja uni tulevat vahvasti niiden rinnalle. Myös hillarilaisten keskuudessa nukkuminen, meditaatio ja mindfullness ennustettiin vuoden kuumimmiksi terveystrendeiksi. Hektisessä arjessa suorittaa helposti työpäivän lisäksi myös vapaa-aikana. Esimerkiksi liikuntaharrastuksista voi kadota ilo ja rentous, kun treenaamisesta tulee suorittamista.

Ruoka osana kokonaisuutta

Samaisessa Helsingin Sanomien jutussa ennustettiin, että ruokatrendien puolella oikeanlainen ravitsemus on kuin uskonto. Jutussa viitattiin tällä siihen, että esimerkiksi julkisuuden henkilöt noudattavat gurujen ohjauksella erikoisia ruokavalioita ja levittävät sanaa muille. Tulevaisuudessa ravitsemuksen hienosäätämisellä pyritään entistä kokonaisvaltaisempaan elämänhallintaan.

Myös hillarilaiset ennustavat terveellisen ruokavalion jatkavan suosiotaan. Ruokavalio nähdään kokonaisvaltaisena asiana, joka vaikuttaa omaan jaksamiseen ja hyvinvointiin. Ruuhkavuosissa elävät aikuiset tarvitsevat terveelliset ruokatavat. Erään kollegan sanoin on nurinkurista, jos terveiden elämäntapojen noudattaminen aiheuttaa itsessään stressiä.

Pidä huolta aivoistasi!

Aivot ovat konsultin tärkein työkalu, joten niiden hyvinvoinnista kannattaa pitää huolta. Uni, lepo ja mielen hyvinvointi auttavat jaksamaan niin hektisessä työelämässä kuin sen ulkopuolella.

Muista siis kiireisenkin työpäivän aikana välillä pysähtyä hengittämään – äläkä unohda hyvää lounasta! Pysähtymällä hetkeksi jaksaa taas paljon paremmin arjen pyörityksessä.

Leppoisaa viikkoa!

Kirjoittaja: Mari Svahn