Mitä tekee vapaa-ajallaan Hillarin viestintäkonsultti, jonka työnkuvaan kuuluu sisällöntuotantoa aiheesta kuin aiheesta, kattaen asiakkaiden monenkirjavat toimialat ja niiden sisällä tapahtuvat moninaiset käänteet? No tietysti ottaa haltuun jälleen uuden alan ja kirjoittaa siitä tietokirjan!
Rakas vapaa-ajan projektini, kombuchan valmistamisesta ja historiasta kertova kirja, työllisti minua tiiviisti viime syksyn ja talven viikonloput sekä monet pitkät arki-illat. Nyt kun valmis opus on vihdoin onnellisesti kauppojen hyllyissä, on aika katsoa taaksepäin ja summata projektin opit ja tunnelmat.
Aiheeseen vasta tutustuville tiedoksi, että kombucha on teestä fermentoimalla valmistettava terveysjuoma, jonka juuret ulottuvat kauas Aasiaan. Kombuchan suosio länsimaissa on noussut raketin lailla viime vuosina, ja Suomessakin toimii jo useita kombuchaa valmistavia yrityksiä. Yksi niistä on ystäväni Kristerin luotsaama The Good Guys Kombucha, ja Kristeriltä idea kombucha-kirjan kirjoittamiseen lähtikin. Kiinnostus aihetta kohtaan oli selvässä kasvussa eikä suomenkielistä kirjaa vielä markkinoilla ollut, joten päätimme yhdessä tehdä sellaisen. Aiheesta kiinnostunut kustantaja ilmaantui kuin tilauksesta ja kun lähipiiristä vielä löytyivät valokuvaaja ja graafikko täydentämään tiimiämme, prosessi lähti vauhdilla liikkeelle. Kahlasimme valtavat määrät lähdekirjallisuutta, testailimme erilaisia kombucha-reseptejä, otimme kuvia – ja näppis lauloi.
H+K:lla työni pääpaino on vaikuttajaviestinnässä, joten siihen nähden kombucha tutkimusaiheena oli virkistävän erilainen. Olin toki valmistanut kombuchaa jo ennen kirjaprojektia eikä aihe ollut minulle vieras, mutta silti oppimiskäyrä prosessin edetessä oli varsin jyrkkä ja asiantuntijuus kasvoi sitä mukaa kun kirja valmistui – kuten kaikissa viestintäalan työprojekteissakin aina väistämättä tapahtuu.
Muitakin yhtäläisyyksiä kirjan kirjoittamisen ja konsultin työn välillä löytyi. Havaitsin, että aivan kuten työprojekteissa, myös henkilökohtaisissa ”intohimoprojekteissa” tiukka projektinhallinta on äärimmäisen tärkeää, jotta homma etenee. Kun on arkiviikon ahertanut töissä ja kuskannut illat lasta harrastuksiin, on lauantaiaamuna suuri houkutus jättää läppärin kansi kiinni ja vetää peitto korviin – tai vaihtoehtoisesti tepastella kaupungille skumppabrunssille. Nämä houkutukset vältettiin ainoastaan selkeästi sovitulla aikataululla ja joka sunnuntai-ilta toistuvilla viikkopuheluilla, joissa kävimme Kristerin kanssa läpi siihenastiset aikaansaannokset ja tulevat askelmerkit.
Ehkä keskeisin oppi olikin, että itsekuri (perslihasten ohella!) on kirjoittajan paras ystävä. Mitä sitkeämmin tekee työtä, sen nopeammin syntyy valmista. Kun jaksaa painaa läpi myös niiden marraskuun pimeiden iltojen, jossain vaiheessa edessä alkaa väistämättä näkyä valoa. Saattaa kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta oli silti havahduttavaa huomata, kuinka paljon voi saada aikaan kun käyttää olemassa olevat – vähäisetkin – tunnit tehokkaasti. Olin aina ennen ajatellut, että kirjan kirjoittaakseen täytyy vähintäänkin irtisanoutua töistä ja muuttaa vuodeksi korpeen.
Toinen olennainen huomio oli, että vaikka kirjoittaminen pitkien työpäivien jälkeen tuntui ajoittain raskaalta, se kuitenkin antoi enemmän kuin otti, myös ammatillisesti. Se, että vapaa-ajallaan toteuttaa omia projekteja, ruokkii luovuutta ja tuo energiaa, joka kanavoituu myös arjen asiakastyöhön. Kaikki voittavat!
Kaiken kaikkiaan kirjantekoprosessi oli hauska ja palkitseva – aivan erityisesti siinä vaiheessa kun se oli lopussa. Tuntui mukavalta saada käsiinsä konkreettinen kirja, työn lopputulos, ja ajatella, että siitä toivottavasti on ihmisille iloa. Kirjaprojekti oli myös hyvä osoitus siitä, että itseään ehtii toteuttaa työn ohessakin, eikä kirjoitus- tai muiden haaveiden kanssa tarvitse odottaa sitä täydellistä ajanjaksoa elämässä, jolloin kalenteriin maagisesti ilmaantuu aikaa ja tilaa. Sellaista harvalla on luvassa ennen eläkepäiviä, joten mikäli mielessä muhii toteuttamista vailla olevia ideoita, on parasta vain kääriä hihat ja ryhtyä hommiin!