Norsunluutornit tapaavat elää omaa elämäänsä.

Virkistävästi välillä silti kyetään ennakkoluulottomasti tarkastelemaan myös toimintamallien uudistamista. Nyt ajallisesti lähekkäin osui kahden samaa teemaa eli julkishallinnon tai hallitusten viestintää käsittelevän raportin julkaisu. Tämä sattuma tarjoaa mielekkään mahdollisuuden esitettyjen havaintojen sekä johtopäätösten vertailuun.

Valtiovarainministeriön viestintäjohtaja Liinu Lehdon ja ympäristöministeriön tieto- ja viestintäjohtaja Jussi Salmen raportti ”Ulkokehältä strategiseksi kumppaniksi” tarkastelee valtioneuvoston viestintähaastetta vahvasti sisältäpäin: miten paremmalla suunnitelmallisuudella, resurssoinnilla ja yhteistyöllä päästään haluttuihin tuloksiin.

Kirjoittajat päätyvät kehitysehdotuksissaan esittämään hallitusohjelmaan sisältyvää periaatekirjausta viestinnästä, hallitusohjelman viestintäsuunnitelman laatimista – yllättävää että tätä täytyy ehdottaa – ja tärkeiden hankkeiden viestinnän resursoinnin ja työnjaon tarkistamista.

Hill+Knowlton Strategiesin globaalin emokonsernin WPP:n Government & Public Practise on puolestaan tuoreessa raportissa The Leader’s Report: How can governments better connect with their citizens in today’s increasingly polarized world?“ tarkastellut ennen muuta hallinnon ja kansalaisten vuorovaikutusta. Sisäisen kumppanuuden sijaan katse on siinä siis enemmän ulospäin kurottavan vuorovaikutuksen kehittämisessä.

Viestintä nostettava toiminnan strategiseen ytimeen

WPP:n raportti perustuu yli 40 maata edustavien hallinnon viestintäjohtajien haastatteluihin ja identifioi viisi hallintojen yleistä viestinnän haastetta. Kansalaisten luottamus instituutioihin heikkenee, sirpaloituvaa yleisöä ei ymmärretä, edelleen tukeudutaan viestinnän sijaan paljon tiedotukseen, digitaalisen viestinnän taitotaso ei aina ole riittävä ja viimeisenä hallinnon viestinnän tekijöiden kyvyttömyys vaikuttaa omien organisaatioidensa sisällä.

Viimeksi mainittu kytkeekin näin raportit yhteen. Klassinen näkökulma viestinnän näkemisestä liike- tai muun toiminnan strategisessa ytimessä, on edelleen ajankohtainen niin meillä Suomessa kuin globaalisti. Eivätkä Lehto ja Salmi unohda myöskään kansalaisyhteiskuntaa. Dialogia halutaan lisätä muun muassa verkkokeskustelujen avulla. Muutoin painotus dialogissakin kulkee hallinnon eri toimijoiden välisessä yhteistyössä.

Vuoropuhelu kansalaisten kanssa vaatii keskinäistä luottamusta

WPP:n raportti päätyy viiteen keskeiseen löydökseen. Sen mukaan ainakin periaatteessa vallitsee yleinen tahtotila rakentaa vuoropuhelua kansalaisten kanssa. Samaan aikaan hallinnoissa ei kuitenkaan luoteta kansalaisiin mielipiteen kysymistä pidemmälle. Kansalaisten osallistaminen päätöksentekoon on vielä harvinaista runsaahkon mielipiteen kysymisen rinnalla.

Vain murto-osa raporttiin haastatelluista koki, että hallinto oli aidosti sitoutunut huomioimaan kansalaismielipiteen päätöksenteossa. ”The problem is not that people don’t trust governments, but that governments don’t trust people”, totesi eräs vastaajista osuvasti. Edelleen, resurssointi ei läheskään aina tue hyvää aikomusta vuoropuhelun rakentamiseksi. Aina myöskään vuoropuhelu ei osu maaliinsa. Kansalainen, johon päätöksenteko liittyy, on luonnollisesti motivoituneempi antamaan vastauksen, josta vastaavasti hallinnolle on aitoa hyötyä.

Mielenkiintoiset raportit tarkastelevat siis samaa ajankohtaista ilmiötä eri näkökulmista. Tästä huolimatta niissä on hyvin paljon yhdenmukaisia havaintoja. Ajatustapaa ja edelleen toimintamalleja on uudistettava niin hallinnon sisäisessä työssä kuin vuorovaikutuksessa kansalaisyhteiskuntaan. Resurssoinnin ja hyvän suunnittelun tukemana voidaan merkittävästi kehittää julkishallinnon viestintää. Onhan se tukitoimen sijaan keskeinen strateginen funktio.

Kirjoittaja: Arto J. Virtanen