Vanha fraasi tietää, että omaa viestiä on toistettava kyllästymiseen asti ennen kuin se alkaa tulla muille tutuksi. Sama logiikka pätee poliittiseen viestintään. Puolueen brändiä ei muuteta hetkessä. Erityisesti isot laivat kääntyvät hitaasti. Narratiivia rakennetaan vuosia. Miltä näyttävät politiikan narratiivit nyt, kun eduskuntavaaleihin on tasan vuosi aikaa?

Puolueen brändiä ei muuteta hetkessä. Erityisesti isot laivat kääntyvät hitaasti.

Päähallituspuolue ja luonnollisesti tiukimmin hallituksen johtamiseen sidottu keskusta näyttäisi ennen muuta haluavan väitellä hallituskauden perinnöstä. Kannatuskadosta kärsivällä puolueella on aiemmin oppositiossa toimineena intressi luoda vahva kontrasti entisen ja nykyisen välille.
Valtiovarainministeripuolue kokoomuksen tilanne on eri. Puolue on ollut hallituksessa vuosia 2003-2007 lukuun ottamatta vuodesta 1987. Se on myös ainoa puolue, joka on ollut hallituksessa sekä viime vaalikaudella että nyt. Hallituskausien onnistumisten vertailun sijaan puolue haluaakin esittäytyä edelleen nälkäisenä uudistajana. Tämä on ollut jo pidempään puolueen narratiivi.
Pääoppositiopuolue sosialidemokraatit ovat selvästi suurimpana luonteva päävaihtoehto hallitukselle. Mutta millainen narratiivi puoluetta kantaisi edellä kuvatussa asetelmassa? Oppositioasema houkuttelee – jossain määrin jopa velvoittaa – jokaista puoluetta vuorotellen kritisoimaan. Kyetäänkö tähän tuomaan lisänä toivoa ja optimismia, jota erityisesti kasvava keskiluokka kaivannee, jää nähtäväksi.
Edelleen kitkaisesta puheenjohtajavaihdoksestaan kärsivä vihreät etsii tällä hetkellä uutta momentumia. Palauttaako fokusta kaupunkikeskuksiin vai sinnikkäästi pyrkiä kasvattamaan puolueesta laajemmin koko maassa kannatettua liikettä? Entä perussuomalaiset? Puolueella on melko selkeä identiteetti, joka tukeutuu lujasti maahanmuuton ja Euroopan unionin kritiikkiin.
Upouutena tekijänä pelikentällä on Liike Nyt, joka puhehenkilöidensä mukaan ei tavoittele poliittisen puolueen asemaa, vaan pikemminkin avoimen ja verkostomaisen kansanliikkeen joukkovoimaa. Toimintatapaa suunnan sijaan korostava poliittinen narratiivi siis itsessään. Seuraavaksi punnitaan onko liike päämäärää tärkeämpää. Sinistä liikettä näemme jatkossa varmasti lisää.
Mielikuvien muuttuessa hitaasti, lienee vallitsevissa politiikan narratiiveissa paljon suuntaa jo eduskuntavaalien retorisista asetelmista. Ennen vaaleja on ensin voitettava näkökulman ja agendan asetus, ja sen jälkeen vielä väittely itse asiasta. Ja käydäänhän tässä toisaalta ja todennäköisesti vielä esivaalitkin maakuntavaalien puitteissa.

Kirjoittaja: Arto J. Virtanen